|
Paul alias Pauli
Pikkarainen on koira, joka
on vienyt täysin minun sydämeni. Harvoin tulee
enää koiria, jotka
puhuttelevat minua niin kuin Pauli on tehnyt, ensi hetkistä alkaen.
Pauli on
sosiaalinen ja hyvin iloinen koira.
Leikkiminen ja raju touhuaminen on Paulin
mielestä parasta mitä elämä voi sille tarjota,
narttuja tietenkin lukuun ottamatta. Sisällä
Pauli rauhoittuu erinomaisesti. Pauli on hyvin
kontaktinhakuinen koira joka haluaa olla
ihmisen kanssa ja myös miellyttää ihmistä.
Jos Pauli menee nartun ruokakupille, se on
vaikea saada sieltä pois. Pauli ei todellakaan
ole vihainen kupista vaan yksinkertaisesti se
lönähtää täydellä painolla kupin päälle ja
mussuttaa ruuan sillä aikaa, kuin minä yritän sitä saada kammettua tavalla tai toisella kupin päältä pois. Nostin sitä jopa kerran korvista ylös,
eikä herra edes hetkeksi keskeyttänyt hotkimista.
Tuntui kuin se olisi jopa imenyt ruuan 20 cm päästä kupista. Olisipa joku saanut tuonkin
taistelun nauhalle, varmaan huvittava näky,
kun tonnikeijukainen riuhtoo reppanakoiraa
korvista ja puhkuu ja puhisee saamatta sen
enempää aikaiseksi. Siis toteamuksena; Paulia
on helppo käsitellä joskus kovempaakin, kun ei heti tarjoa hampaita.
Hirvittävä
ruokahalu näkyy myös jäljellä.
Tuntuu kuin koira imisi jopa mullat maasta
jäljestäessään. Tarkasti ja keskittyneesti.
Tottista herra tekee kontaktihakuisesti,
nopeat ja täsmälliset liikkeet, patukalla tai
pallolla palkatessa yllättävän nopea koira täysikasvuiseksi vahvaksi urokseksi.
Suojelussa hieman hankalampi ohjata,
mutta ei sielläkään mikään jatkuvasti
varottava koira komennettaessa.
Irrotuksissa hieman vaikeuksia jo
Saksasta tullessaan.
Jo 3 vuotiaana päässyt LGA karsinnoista
Saksan mestaruuskilpailuihin. Harmi, että
sairastumisen vuoksi se suoritti vain A
osan saaden 96 pistettä.
Astumisten ja iän myötä on herralle tullut
hieman ehkä liikaa omaa tahtoa C osassa.
Astunut jo Saksassa muutaman pentueen,
vaikka onkin käyttölinjaiseksi vielä nuori. Jännä piirre
Paulissa on se, että se on hyvin
ystävällinen koira nartuille ja jaksaa kosiskella niitä. Yhtä asiaa se ei kuitenkaan
nartulta siedä. Sen sään päälle ei tassuja
laiteta tai sen naaman edessä ei saa uhota.
Pauli palauttaa murisemalla ja tiukalla
mulkaisulla nartun ruotuun. On ollut mukava katsoa, kun Pauli on näin ottanut sen uroksen
vahvan roolin astuttaessa ilman, että se olisi joutunut tappelemaan narttujen kanssa.
Astuu erittäin
hyvin. Ilmeisesti siittiöt ovat hyvät sillä ensimmäiset 3
pentuetta syntyneet suurilukuisena 8 kpl, 12 kpl ja 11 kpl
pentuja
|
|
Muru on 7-vuotias narttu
ja asustelee omakotitalossa kahden aikuisen ihmisen ja yhden
lapsen (2 v.) sekä poikansa Uskon (4,5 v.) l. EG Zappa (Murun
ensimmäisestä pentueesta) ja rottweilerpoika Toivon (4,5 kk)
kanssa.
Muru on luonteeltaan
avoin eikä kaihda uusia ihmisiä eikä tilanteita. (Myös
luonnetestissä todeksi todistettu, 189 pist).
Kotona sisällä Muru on
rauhallinen ja useimmiten kerääkin voimia tulevia koitoksia
varten. Poikkeuksena lienee jääkaapin ovenavaus, (tai ruokakupin
kolahdus) koska sieltähän saattaa jotakin pudota (vahingossa tai
tarkoituksella). Ja silloinhan luonnollisesti kannattaa olla
paikalla sillä ainahan nyt sen verran on nälkä…
Pihaantulijat kyllä
ilmoitetaan kovaäänisesti (lue: “joukossa tyhmyys tiivistyy” eli
kun toinen sanoo vuh ja sitten toinen vuhvuh ja sitten onkin soppa
valmis eikä kukaan oikein tiedä että mille tässä nyt oikein
haukuttiin), mutta ihan vieraisiinkaan ei suhtauduta
vihamielisesti vaikka ääntä löytyykin!
Omassa pihassa sitten
voidaan touhuta välittämättä naapurien koirien haukkumisista tai
ohitse kulkevista koirista.
Jos “vaarana” on joutua
tukistetuksi ihan pienten lasten seurassa niin parhaimmaksi
keinoksi on koettu sujuvasti takavasemmalle poistuminen ja jättää
Usko pikkuisten riepotettavaksi (ja Usko siitä nauttiikin sitten
täysin siemauksin vaikka muutoin onkin vauhdikas tapaus). Vähän
isompien kanssa sitten jo voidaankin kaveerata, koska nehän nyt
jaksavat heittää joko palloa tai frisbeetä tai jotain muuta
lentävää vaikka ihan koko päivän… Ja se on sitten sitä koiran
elämää se!
Kun sitten treenikamoja
laitellaan kasaan ja treenivaatteita puetaan päälle niin johan
sitä istutaan oven suussa odottamassa ettei vain vahingossakaan
jää kyydistä. Ja jos se lähteminen Murun mielestä kestää liian
kauan (eli siis yleensä aina) ja kun sitä intoa on niin se sitten
tuppaa purkautumaan jonkinasteisena “piippauksena“, joka sitten
näkyy vallankin tottelevaisuusliikkeen seuraamisosuudessa. Ja
luulen että jos olisin osannut siihen puuttua oikealla lailla heti
pentuaikana niin tätä ongelmaa ei olisi (ainakaan ongelmaksi
asti…).
Sivuhuomautuksena: Muru
on ensimmäinen saksanpaimenkoirani… hehe. Ja Uskon kohdalla sitten
jotain ilmeisesti olen osannut oikeinkin tehdä koska tätä ongelmaa
ei ole (tai jos “piipata” yrittää niin olen heti puuttunut
asiaan).
Treeneissä sitten
ollaankin aina sata lasissa. Hakumetsässä maalimiehetkin alkoivat
kummasti löytymään kun niiden taskuista löytyikin palloja… ihanaa!
Hakua nyt ei pariin vuoteen olla treenattukaan.
Jälki se sitten se Murun
laji olikin (haku siis ohjaajan). Jaksaa mennä keskittyneesti
ainakin niin kauan kuin muistissa pysyy että jäljeltä saattaa
löytyä jotain syötävää… Pakkohan se on sitten hyvin tarkistaa
ettei vain matkan varrelle mitään jää.
Tällä hetkellä suojelu
on meidän lajimme ja tavoitteena olisi käydä kokeissa mammaloman
loputtua ja treenien taas päästessä täysipainoisesti käyntiin.
Maalimiehemme kuvailee Murua näin (vapaasti lainattuna): “
Saalispainoitteinen tasapainoinen narttu, jolla hyvä puruote sekä
puree koko suulla (kun vielä muistaa koiran hammastilanteen).
Vastustaa maalimiestä hyvin, on hyvin ohjattavissa, mutta ei
kuitenkaan mikään mielistelijä ja kun oikein syttyy
treenitilanteessa niin se ohjattavuuskin on vähän niin ja näin,
mutta sehän on vain hyvä!”
Muru on ollut perusterve
koira aina. Eläinlääkärissä on käyty ainoastaan rokotuksilla sekä
hoidattamassa hampaita (kolme kulmuria on katkennut, kuluivat
melkein poikki, kun neito puri tarhan verkkoa ja suojelutreeneissä
katkesivat lopullisesti).
|
