Päivittelen tänne niitä koiria, joilla on ollut meille henkilökohtaisesti suuri merkitys.
Nartut
Caisa oli koko saksanpaimenkoirakasvatukseni alku. Se oli anatomisesti kaunis harmaa keskikokoinen narttu. Luonteellisesti haastava koulutettava. Näennäisesti ohjaajapehmeä, mutta silti hyvin itsepäinen muuli. Äärimmäisen varma, rauhallinen täysin pelkäämätön mitään taiketään kohtaan. Luulimme, ettei siitä löytyisi millään purukoiraa, ennen kuin tuli todellinen tilanne, jossa koira epäröimättä hyökkäsi yöllä meitä puolustamaan, kimppuumme potkurin kanssa hyökännyttä mielenterveysongelmista kärsivää harhaista ihmistä vastaan. Caisa oli ehkä upein luonneperiyttäjä mitä minulla on ollut. Ihan sama kuka oli uroksena, niin sen pennut olisivat nykyiselläkin mittapuulla mitattuna erinomaisia saksanpaimenkoiria. Caisan avulla moni lapsi ja aikuinen pääsi saksanpaimenkoira pelostaan. Se tiesi eri ihmisistä miten pelkääviin ihmisiin tehdään rauhoittava vaikutus.
Mimmu, Hinuli, Pöllöpepita, Hulluhinni jne. rakkaalla lapsella monta nimeä. Mimmu oli minulle se ”kerran elämässä koira”. Meidän suhde oli vieraista hieman outo. Kumpikin koettelimme molempien hermojen venymistä äärimmilleen. Silti se oli todella syvää kiintymystä, kunnioitusta ja 100% luottamusta toisiimme. Tiukan paikan tullen mimmu olisi varmasti antanut henkensä meidän perheen puolesta. Se oli Rin Tin Tin. Mimmu rakasti lapsia. Oppi myös vahtimaan ja jäljestämään autistisen poikamme ilman opettamista.