Löydät tietoja niistä skrollaamalla alaspäin
Pentueiden kuvia vuosien varrelta
Sivun alalaidasta löydät syntyneet, astutetut ja suunnitelmissa olevat pentueet.
Lisätty tietoja tulevista pentueista keväällä. Luovutukset kesäkuussa
Täältä löydät syntyneet ja astutetut pentueet
Agria on muuttanut vakuutusehtoja niin, ettei kasvattajan ottamaa vakuutusta voi enää vanhana vakuutuksena siirtää pennunomistajille vuoden kuluttua. Emme enää siis voi ottaa edes piilevätviat vakuutusta enää kasvattajana pennuille.
Pentupaketti, jossa ruokaa 10kg ensimmäisiksi viikoiksi, hihna, pentupanata ym ja tietenkin kattava pennunhoito-opas. Lähtiessään uuteen kotiin pennut syövät kuivamuonaa, lihaa ja normaalia kotiruokaa.
Pennun hinta on 2025 syntyneissä pentueissa 1.600€
Mietithän ennen koiran ottamista onko sinulla aikaa ja resursseja valitun koirarodun pitämiseen ja kouluttamiseen yhteiskuntakelpoiseksi. Tutustu pentueen sukutauluun ja niistä löydettäviin terveystuloksiin. Pelkät vanhempien tiedot eivät välttämättä kerro koko totuutta suvun tilanteesta. Se voi olla parempi tai pahempi kuin mitä vanhemmat itse ovat. Saksanpaimenkoirien riskit ovat luustossa yleensä lonkat, kyynärät sekä selkärangan LTV eli lannerangan epämuodostumat. Myös jonkin verran löytyy olkavarren ja polvien nivelrikkoa ja OCD:tä. Näistä kahdesta ei löydy juurikaan tilastoitua tietoa. SP eli spondylosia ilmenee rodulla yleensä rappeuma sairautena eli vasta hieman vanhemmalla iällä. Myös silmäsairaus pannus ja haimanvajaatoiminta ovat yleisiä saksanpaimenkoirilla. Pannus kirjataan kennelliiton tietokantaan, mikäli omistaja on sen sinne halunnut ilmoittaa. (ehdottomasti pitää ilmoittaa) Sitä vanhemmalla tarkastuksella ei oikein ole merkitystä, sillä pannus näkyy tarkastuksessa vasta, kun se on puhjennut. Myös erilaiset allergiat ja hiiva on rodun kiusana ollut jo vuosia.
Allaolevista linkeistä löytyy tietoa rodusta yleensä sekä teveydestä ja luonteesta
https://jalostus.kennelliitto.fi/
SPL.FI
MUISTA AINA, ETTÄ JOKAINEN KOIRA ON KOULUTETTAVA JA KASVATETTAVA YHTEISKUNTAKELPOISEKSI YKSILÖKSI. VAIKKA ET HALUAISIKAAN KÄYDÄ KOKEISSA TAI KILPAILUISSA, NIIN KOIRASI TULEE KUITENKIN KOULUTTAA.
SELVITÄ JO ENNEN PENNUNTULOA, MISSÄ JA MILLOIN ON KOULUTUKSIA SAATAVANA PENNULLESI. MONIIN KOULUTUKSIIN PITÄÄ VARATA PAIKKA JO HYVISSÄ AJOIN ENNEN PENUN TULOA. JOISSAKIN KOULUTUKSISSA VAADITAAN ROKOTUKSET ENNEN KOULUTUSKENTÄLLE TULEMISTA. JOS PENTU PIDETÄÄN KOTONA KOULUTTAMATTA 16 VIIKKOISEKSI, NIIN ON MENETETTY SEN PARAS KAUSI OPPIA ASIOITA PERUSASIOITA.
VÄLTTÄMÄTT ET SAA SITÄ PENTUA, JOKA ENSISILMÄYKSELLÄ TUNTUISI OMALTA. OLEN ENTISTÄ TARKEMPI SIINÄ, ETTÄ OIKEANLAINEN PENTU PÄÄTYY OIKEAAN PAIKKAN.
PÄIVITYS JATKUU 22.62025 ILLALLA
2025 V-PENTUE
astutettu 16.5 synnytys n.12.7 od luovutus 30.8
ultrattu kantavaksi
SUKUTAULU
TIETOJA JA KUVIA PENTUEESTA
ISÄ: KARKMODORF JAVELIN
Kuvat Raija Iso-Talo
EMÄ: BLACK OLETTE’S ECHO
2025 X-PENTUE
astutettu 9.6 synnytys n.11.8 od luovutus 29.9
ultrattu tyhjäksi